Huolipuhetta
Siitä lähtien kun olen haaveillut uusista yliopisto-opinnoista, olen pyöritellyt mielessäni kiinnostavia aiheita kandi- ja maisteritutkielmille ja ajatellut, että sosiaalitieteissä olisi mahtava päästä tutkimaan koronapandemiasta lähtien nousussa olleen mm. rasistisen ja transfobisen vapaasynnytysliikkeen rantautumista Suomeen, sen vaikutuksia kotisynnytyskeskusteluun (sekä siihen miten ns. ulkopuoliset keskustelee kotisynnytyksistä ja miten niistä keskustellaan ns. sisäpiirissä) ja sitä, kuinka ihmiset päätyvät erilaisiin kulttimaisiin yhteisöihin, joissa yhtä vaihtoehtoa esitetään ainoana totuutena. Myöskin tradwife-kulttuurin ja vapaasynnytysskenen kytkökset fasismiin kiinnostaa todella paljon.
Yhtälailla olisi kyllä kiinnostavaa tutkia somelääkäri-ilmiötä. Erityisesti raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan ympärille on noussut muutama kovaääninen toimija ja näihin liittyvät aiheet ovat usein tunteita herättäviä, koska ihmisillä on tosi henkilökohtaisia kokemuksia liittyen esim. synnytykseen, imetykseen yms. Ja vaikka lääkäri kuinka julistaisi olevansa tutkitun tiedon asialla, hän ei tunnista omien kokemusten, asenteiden ja mielipiteiden vaikutusta kannanotoissaan. Tutkittu tieto saakin väistyä, kun omat pelot koskien esim. kotisynnytyksiä kohtaan saa vallan, taustalla on usein kokemus siitä, että ”minä ja/tai vauvani olisi kuollut, jos emme olisi olleet sairaalassa”. Ei oteta selvää, mitä eroa on kätilöavusteisella matalan riskin kotisynnytyksellä ja vapaasynnytyksellä, jossa terveydenhuollon apua ei nähdä edes viimeisenä oljenkortena ja jopa doulat koetaan uhkana, järjestelmän palvojina. (Onkin muuten myös surkuhupaisaa, että vapaasynnytysyhteisössä on koulutettu ns. radical birthkeepereitä, jotka olisivat sitten muka jotenkin riippumattomia, autenttisia tukihenkilöitä. Muutaman kuukauden nettikoulutus maksoi joitain vuosia sitten 6000 USD, haiskahtaa isolta bisnekseltä autenttisuuden sijaan.)
Doulakoulutuksessani aloitamme aina omien kokemusten ja uskomusten purkamisella, jotta työtä voisi tehdä mahdollisimman ammatillisesti eli niin, että omat kokemukset ja näkemykset eivät ohjaile työtä ja esim. asiakkaan valintoja. Uskon, että myös lääkärit hyötyisivät tällaisesta työskentelystä, jotta voisivat paremmin erottaa näyttöön pohjaavan tiedon ja tutkimuksen omista kokemuksista ja tunnereaktioista.
Synnytysten ympärillä ainut validi tutkimus ei voi olla lääketieteellistä tutkimusta ja toivoisin lääkäreiden arvostavan myös tätä muuta tutkimusta. Hoitotieteet ja yhteiskuntatieteet ovat yhtälailla tärkeitä. Synnytyksiä ei voi tarkastella vain eksaktin tieteen keinoin, sillä biologisten ja fysiologisten prosessien lisäksi siihen liittyy myös henkinen ja emotionaalinen puoli ja esim. kysymykset itsemääräämisoikeudesta. Ympäristöllä ja puitteilla on valtavasti merkitystä. Oikeanlaisella valmistautumisella on merkitystä. Ja kun sanon oikeanlainen, en tarkoita yhtä kaikille oikeaa. Myös vääränlaisella valmistautumisella on merkitystä ja minäkin olen tosi huolissani eräästäkin toimijasta, jonka valmennuksen pitäisi nimensä perusteella lisätä luottamusta, mutta valmennuksessa heikennetäänkin luottamusta terveydenhuoltoon ja esitetään kotisynnytystä parempana vaihtoehtona. Saan välillä huolestuneita yhteydenottoja doulilta, joiden asiakkaat ovat käyneet valmennuksen ja yhtäkkiä paniikissa miettivät, miten ja missä heidän pitäisi synnyttää.
On todella epäeettistä synnytysvalmentajalta tai doulalta suositella asiakkaalleen kotisynnytystä – tai sairaalasynnytystä. Toiveen synnytyspaikasta tulee kummuta asiakkaasta. Minua pelottaa, että ihmiset tekevät valintoja jonkinlaisia guruhahmoja miellyttääkseen. Keskustelu Facebookin kotisynnytysryhmässä yli 10 vuotta sitten ja nyt ovat kuin yö ja päivä. Nykyään joku saattaa kysyä että voiko synnyttää kotona, jos on ykköstyypin diabetes tms., ja sitten lauma ihmisiä vastaa että kyllä, sinä saat itse valita synnytyspaikkasi. Bitch please, ykkösdiabeetikon synnytys on riskisynnytys. Jo Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin on linjannut, että synnyttäjällä on oikeus valita synnytyspaikkansa, mutta on huolestuttavaa, että maallikot kannustavat toisiaan äärimmäisiin riskeihin.
Tiedän, että keskustelu on pyörinyt eniten ns. uskomushoitojen ja kotisynnytysten ympärillä, mutta doulatkin on mainittu useita kertoja ja välillä tuntuukin, että doulapalvelua pidetään uskomushoitona muiden joukossa. Tiedämme, että terveydenhuollossa vallitsee tiukka hierarkia, jossa lääkärit ovat muiden yläpuolella ja ammattilaisista doulat kaikista alimpana. Ammattidoulia on ollut Suomessa jo yli 15 vuotta ja olemme rakentaneet hyvää yhteistyötä synnytyssairaaloiden kanssa, vaikka alussa on ollut vastustusta. Tulee surullinen olo, että yksi lääkäri ulostuloillaan voi vaikuttaa siihen, miten ammattikuntaamme nyt suhtaudutaan. Doulan, kätilön ja mahdollisesti tarvittavan lääkärin hyvällä yhteistyöllä on positiivisia vaikutuksia synnyttäjään ja sitä myöten synnytykseen. Ihaillen olen seurannut alankomaalaisen synnytyslääkäri Koen Deurloon työtä. Hän on uskaltanut laskeutua ylimyksen palliltaan ja oppinut näkemään, että doulilla ja lääkäreillä on ihan samoja tavoitteita. (Hänen lapsensa ovat muuten syntyneet kotona.)
Somelääkäreiden syynissä ei ole olleet vain yksityiset palveluntarjoajat – ja btw, nämä lääkärit ovat usein itsekin yksityisiä palveluntarjoajia, joiden tuntitaksat ovat aivan omaa luokkaansa – vaan myös yhdistyskenttä. Imetys on yhtälailla tunteita herättävä aihe ja esim. oma imetyspettymys voi vaikuttaa siihen miten asioista puhuu ja jälleen kerran tutkittu tieto saakin väistyä tai se noteerataan valikoiden. On todella pelottavaa, että imetyksen kiistattomista eduista ja kansanterveydellisistä hyödyistä ei voisi kertoa vain siksi, että jollekin voi tulla paha mieli tai paineita. Että yhtäkkiä tässä asiassa ollaankin todella yksilön kokemuksen äärellä ja siitä kiinnostuneita, vaikka pitäisi voida samanaikaisesti jakaa tutkittua tietoa ja ymmärtää, että ihmisten yksilölliset tilanteet vaikuttavat. Jokaisen tulisi tietenkin saada tukea juuri omiin tarpeisiinsa, mutta se ei ole ristiriidassa oikean tiedon jakamisen kanssa. (Jokunen vuosi sitten yksi somelääkäri on suositellut, että jos vanhemmat ovat väsyneitä, niin ei pitäisi ostaa palvelua jolla helpotetaan vauvan valvottavia vatsavaivoja, vaan käyttää rahat vaikka ravintolaillalliseen, joka tukisi vanhempien jaksamista. Aika holhoavaa, eiköhän vanhemmat itse osaa arvioida mistä heidän tilanteessaan olisi enemmän apua.)
No, järjestökentältä ollaan leikkaamassa massiivisesti, mikä saattaa miellyttää joitain lääkäreitä, ainakin niitä jotka äänestävät esim. kokoomusta (tietääkö joku onko jotain selvitystä lääkäreiden puoluekannoista?). Sittenpähän päästään eroon heidän mielestään tarpeettomista toimijoista kuten imetysyhdistyksistä. Eikö olekin muuten hassua, että moni lääkäri pitää itseään esim. IBCLC-kätilöitä parempana imetyksen asiantuntijana, vaikka heidän opinnoissaan on aiheesta vain murusia? Toimiakseen imetyksen asiantuntijana tulee jatkuvasti kouluttautua ja seurata uusinta tutkimusta aiheesta, mutta millaista koulutusta ja tietojen päivittämistä lääkärit ovat hankkineet valmistuttuaan?
Järjestöleikkauksethan todennäköisesti tarkoittavat sitä, että tyhjiötä tulevat täyttämään kaikenlaiset pyrkyrit ja käärmeöljykauppiaat. Eli jos lääkäreiden huolena on, että ihmiset hakevat apua ja tukea vääriltä tahoilta, niin sellainen kyllä tulee lisääntymään, kun yhdistettynä julkisen terveydenhuollon typistämiseen ihmiset alkavat hädässään kääntyä kenen vain apuaan tarjoavan puoleen. Yritäpä siinä sitten suitsia kaikenlaisten kirjekurssicoachien ja enkelihoitajien palveluita. En yhtään ihmettelisi, jos wellness-skenessä käärittäisiin jo hihoja.
Lisäksi kun puuttuu raha vapaaehtoistyön koordinoimiseen, pompsahtelee esiin kaikenlaisia omaa hyväntekijyyttään pönkittäviä omatoimisia vapaaehtoisia vailla perehdytyksiä ja koulutuksia ja siitä sitten vasta haittaa syntyykin. Me tiedetään nyt jo ilmiönä erilaiset hyväntekeväisyysyhdistykset ja yksittäiset ihmiset, jotka keräävät varoja vähävaraisille perheille, jotka joutuvat myymään oman tarinansa saadakseen almuja. Tämän sijaan me tarvitaan yhteiskunta, joka ottaa koppia kaikista. Siihen tarvitsemme verovaroin kustannettuja palveluja niin järjestökentällä kuin julkisessa terveydenhuollossa. Näitä palveluita yksityiset toimijat sitten täydentävät. On huolestuttavaa, jos näitä palveluita pitäisi korvata.
Auttajakenttä on jo yksi villi länsi, jonne ei kaivata yhtäkään uutta manipuloinnin keinoin epäeettisesti markkinoivaa pelkkiä lyhytkoulutuksia käynyttä griftaajaa. Ja tässä katseeni kääntyy toimijoihin, jotka järjestävät koulutuksia virallisten tutkintojen ulkopuolella. Olen kouluttanut Suomeen yli 100 doulaa ja heistä joitain kymmeniä toimii tällä hetkellä aktiivisesti ympäri Suomen. Minulla on aika hyvä näppituntuma siihen, millaista lisäkoulutusta doulat hankkivat. Omassa koulutuksessani aina korostan, että lyhyiden viikonloppukurssien jälkeen omaa sellaiset tietotaidot, että osaamista voi hyödyntää omien doula-asiakkaiden kanssa, mutta itsenäisen palvelun myymistä en suosittele. Merkitystä on myös omalla taustalla. On aivan eri asia lähteä perehtymään esim. vauvahierontaan, kun on terveydenhuollon ammattilainen vs. insinööritaustainen doula.
Ja tässä kohtaa kouluttajien tulisi ottaa vastuuta siitä, keitä he kouluttavat. Helppo raha ei saisi mennä edelle. Muistan aikanaan, kun eräs taho alkoi kouluttaa valtavia määriä seksuaalikasvattajia, -neuvojia ja -terapeutteja ja lähes kaikki hakijat otettiin mukaan massiivisiin koulutusryhmiin. On toki ongelma, että meillä ei voi korkeakoulussa opiskella seksologiaa ja siten ymmärrän, että seksuaalisuuden teemoihin perehtymistä kaipaavat hakeutuvat näihin koulutuksiin hyvin monenlaisilla taustoilla, mutta jää asiakkaan selvitettäväksi että mikähän sen terapeutin pätevyys nyt sitten on. Tämä sama ilmiö toistuu nyt esim. vyöhyketerapeuttisen raskaushieronnan ja vauvahieronnan kohdalla. On huolestuttavaa, jos syntyy mielikuva että lyhytkurssilla voisi luoda uuden uran tai saada täysin uuden palvelun valikoimiinsa huomioimatta yhtään, mikä on kurssiosallistujan tausta ja kuinka vastuullisesti hän voi työtään tehdä. Jokaisen meistä kouluttajista tulisi myös katsoa peiliin ja miettiä, mikä on oma rooli siinä millaisia palveluita tarjotaan ja miten niitä markkinoidaan.
Meillä on erilaisia ”asiantuntijoita”, jotka keksivät itselleen mitä ihmeellisimpiä ja valitettavan monen korvaan tosi pätevän kuuloisia titteleitä ja sitten isoja rahoja vastaan kouluttavat muita samanmoisiksi – kehoenergeettinen traumaterapeutti, somaattisen traumatyöskentelyn practitioner yms. Usein tekisi mieli sanoa näille, että mitäpä jos seuraavaksi opiskelisit vaikka sosionomiksi tai psykologiksi. Doulapodissa muuten kuullaan tänä syksynä jakso tähän aiheeseen liittyen.
Minä toivoisin, että lääkäreillä olisi kyky tunnistaa kausaliteetteja ja kohdistaa paatosenergiaansa myös poliitikoihin, jotka leikkaavat julkisesta terveydenhuollosta ja järjestöiltä. Luulisi suututtavan, kun poliitikot toimivat tutkittua tietoa vastaan. On myös absurdia, että Suomi poikkeaa äitiyshuollon järjestämisessä esim. pohjoismaisista naapureistaan, jotka huomioivat paremmin tutkitun tiedon. Täällä mennään lähinnä numerot eli kuvitteelliset säästöt edellä. Valitettavan moni lääkäri tuntuu äänestävän oma etu edellä. Onneksi on myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneita vasemmistoa kannattavia lääkäreitä, mutta valtaosa lääkäreistä taitaa äänestää porvarillisesti ja seurauksia voi sitten ”ihastella” nenänsä edessä.
Doulat ovat rikkinäisen systeemin laastareita ja se on väärin. Toiveeni on, ettei tarvitsisi enää 10 vuoden päästä kouluttaa doulia. Että meillä olisi toimiva, hoidon jatkuvuutta tukeva terveydenhuolto odottajille, synnyttäjille ja synnyttäneille. Ja vaikka julkiset palvelut toimisivat kuin unelma, tietenkin on silti edelleen ihmisiä jotka haluavat doulan tukea ja se on tietenkin tosi ok. Mutta kenenkään ei pitäisi joutua palkkaamaan doulaa siksi, että ei tiedä mihin sairaalaan mahtuu synnyttämään tai onko siellä vastassa ammattilainen joka tukee omissa toiveissa vai lyttää ne täysin.
Toivon, että somelääkärit eivät omalla toiminnallaan lisäisi epäluottamusta terveydenhuoltoon. Erilaisiin vaihtoehtoisiin hoitoihin ja palveluihin nimittäin hakeutuvat herkemmin ne, jotka jollain tavalla kokevat tulleensa petetyiksi systeemin sisällä. Lääkäreiden vähättelevä suhtautuminen ihmisiin, jotka hakevat apua ja tukea virallisen järjestelmän ulkopuolelta, on omiaan lisäämään tätä epäluottamusta. Ja vaikka kritiikki kohdistuisi ensisijaisesti palveluihin ja niitä tarjoaviin tahoihin, siinä välillisesti tehdään myös asiakkaasta aivoton ja omaa etuaan ymmärtämätön tyhmeliini, joka sitten lähtee hakemaan tukea mistä tahansa missä saa kokemuksen siitä, että joku kuuntelee juuri hänen huoliaan. Ja siinä on valmiina saalis kaikenlaisille marianordineille. Myös se, että lääkäri arvostaa terveydenhuollon kollegoitaan eli esim. kätilöiden, terveydenhoitajien, lähihoitajien, osteopaattien, psykoterapeuttien ja koulutettujen hierojien osaamista ja työtä, auttaa meitä muita luottamaan lääkäreihin. Muistetaanhan, että lääkäri ei ole ainut ja paras auttava taho kaikissa asioissa liittyen ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, mutta erinomainen taho silloin, kun tarvitaan lääketieteellistä erikoisosaamista.
Toivotan myös lämpimästi lääkärit tervetulleiksi tutustumaan doulatoimintaan ja doulakoulutukseen. On kurjaa puhua niitä näitä asioista, joihin ei ole perehtynyt. Olisi hienoa voida olla samalla puolella perheiden rinnalla, tasavertaisina toimijoina, kukin oman tonttinsa osaajana synnytystiimiä täydentäen ja tukien.
Tämä on vain pintaraapaisu ajatuksistani, havainnoistani ja näkemyksistäni koskien viime vuosien kehityssuuntaa synnytyskentällä, joten paljon asioita jäi vielä sanottavaksi toiseen kertaan.